Matias Mutila Chief Climate Officeriksi ja osakkaaksi

Sustelina vahvistaa ilmasto- ja hiilijalanjälkilaskennan osaamistaan nimittämällä Matias Mutilan Chief Climate Officeriksi. Mutila liittyy samalla yhtiön osakkaaksi. Nimityksen myötä Sustelina avaa uuden toimipisteen Tampereelle, jossa yhtiön uudet toimitilat sijaitsevat Pyynikillä.

Mutila vastaa jatkossa Sustelinan ilmastopalveluista ja niiden kehittämisestä. Hänellä on vahva tausta ilmasto- ja vastuullisuuskonsultoinnista. Hän on aiemmin toiminut Manager, Sustainability Services -roolissa Greenstep Oy:ssä ja ympäristö- ja vastuullisuusasiantuntijana Envineer Oy:ssä.

”Matias jakaa Sustelinan näkemyksen siitä, että vastuullisuus- ja ilmastotyö on vaikuttavaa vasta silloin, kun se kytkeytyy aidosti asiakkaan liiketoimintaan. Matiaksella on sekä vahva substanssiosaaminen että kyky nähdä, mikä asiakkaan arjessa on käytännössä toteutettavissa. Olen erittäin iloinen saadessani Matiaksen mukaan rakentamaan Sustelinaa.”

Eveliina Leino, Founder & CEO, Sustelina Oy

Myös Matias Mutila korostaa liiketoimintalähtöisen ilmastotyön merkitystä.

”Vahvuuteni on pilkkoa monimutkaiset kokonaisuudet askeliksi, jotka asiakas pystyy oikeasti toteuttamaan. Tekemisen ei tarvitse olla heti täydellistä – tärkeintä on ratkaista tämän päivän tarpeet ja rakentaa samalla uskottava polku pitkän aikavälin tavoitteisiin. Sustelinassa yhdistyvät ne asiat, joita itse pidän tärkeinä: asiakasymmärrys, korkea asiantuntemus ja ketterä tapa tehdä”

Matias Mutila, Chief Climate Officer, Sustelina Oy

Nimitys on merkittävä askel Sustelinan kasvumatkalla. Yhtiö tunnetaan käytännönläheisestä vastuullisuus- ja ESG-asiantuntemuksestaan sekä kyvystään yhdistää vastuullisuustyö asiakkaiden liiketoiminnan tavoitteisiin. Matiaksen liittyminen osakkaaksi vahvistaa tätä suuntaa entisestään.

Tervetuloa mukaan Matias!

Lisätiedot:

Eveliina Leino, Chief Executive Officer, Sustelina Oy +358 50 347 2091 eveliina.leino(a)sustelina.fi

Matias Mutila, Chief Climate Officer, Sustelina Oy +358 40 354 1820 matias.mutila(a)sustelina.fi